Tää on ensimmäinen kesä, jonka täysi-ikäisenä vietän sinkkuna. Takana on riipaisevan pitkä ja ihan kiva parisuhde, josta jäi käteen ihan kiva kaverisuhde. Tässä parin kuukauden aikana oon tosin miettinyt, että näinköhän sitäkään, mutta ollaan nyt taas alettu jutella, ja kyllä mä uskon että tää pysyy tässä mukana. Ja jos ei niin sitten ei. Ihan kiva anyway.
Onhan se vähän outoa, kun yhtäkkiä onkin bileissä se ainut, joka ei seurustele. Kun pelataan jotain lautapeliä pariskunnittain, ja itse on vaan että anteeksi. Mutta ei mua haittaa, ainakaan ihan hirveästi. Ei mun kuppi teetä tai pala kakkua, katsotaan parin vuoden päästä uudestaan. Ja aina porukasta löytyy joku, jonka poikaystävä ei just tänään päässyt paikalle.
Oon aika yllättynyt tästä hetkeen tarttuvasta ja spontaanista puolesta, jonka oon itsestäni löytänyt. Tai lähinnä sen voimakkuudesta, sillä kyllä mä tiedostin sen olemassaolon erittäin hyvin yrittäessäni pyristellä irti em. suhteesta. En ollut tai ole vieläkään, todellakaan, valmis sitoutumaan mitenkään vakavasti, haluan itse tehdä omat päätökseni ja mennä ihan miten huvittaa. Nyt pystyn tarttumaan puolen tunnin varoajalla heitettyyn pussikaljakutsuun, lähteä käsittämättömille bändijatkoille, tutustua uusiin mahtaviin tyyppeihin ja viettää iltoja vieraissa kaupungeissa jos siltä sattuu tuntumaan. Venyttää omia rajojani. Aikaisemmin elin ihan liikaa toisen ehdoilla ja piilotin omat fiilikset niiden alle. Onneksi opin kuuntelemaan itseäni. Hyvä tyttö.
Semihyvä ei vaan oo riittävä, sen mä oon todennut. Tää on tää yks hujaus mikä me täällä vietetään, ja mä ainakin tahdon viettää sen just näin. Olemalla mitä haluan (ja samalla ihan sairaan köyhä, spontaanius kun käy vähän kukkarolle, mut se nyt on vaan maallista (kertokaa tää mun vuokranantajalle)).
Nyt ollaan päästy kliseistä eroon. This is me ja silleen, mä oon klisee mutta hyvin tyytyväinen sellainen. Eläkää tytöt, ja pojatkin. Kesä on ihana.
- Terttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti