Mies on oikein kiva katsella, suorastaan silmää miellyttävä, ja myös kivasti silmää antava. Vaihdatte yökerhon hämyssä muutaman katseen, joita et itse koe kovinkaan merkityksellisiksi. Ajattelet, etteivät tuollaiset katsele kohti kuin ehkä vahingossa, todennäköisesti silmäykset on kohdistettu siinä takanasi seisovaan metsäkauriin kaltaiseen eteeriseen olentoon. Jatkat iltaasi unohtaen koko kohtauksen ylipäätään tapahtuneen.
Ei mene kauaakaan, kun miehen ystävä tulee kertomaan jotain sen suuntaista, että mies olisi kovasti kiinnostunut tutustumaan vähän paremmin, mutta on tavattoman arka lähestymään naisia. Tässä vaiheessa oma saalistusviettisi ottaa vallan, ja otat kapulat omiin käsiisi ilman sen suurempia kehoituksia. Lyöttäydyt miehen seuraan jollakin hyvin alkukantaisella tavalla (koska et ole tottunut tekemään aloitetta ja seuraat vain vaistojasi), eikä mies uskalla kuin myötäillä.
Siinä keskustellessa sydämesi sulaa miehen liikuttavalle kömpelyydelle, naiiviudelle ja ujoudelle, samalla tavalla kun koiranpentua katsellessa. Ihan ällöttävän söpöä, mutta ei kai niin herkkä ja komea mies voi muuta ollakaan?
Kutsun näitä tapauksia Forrestgumpeiksi. Nää on just sillä samalla tasolla liikuttavia. Kukapa ei Forrestista tykkäisi.
 |
| klik |
Itse olen tavannut parikin FG:tä. Ensimmäisen kohtasin eräässä karaokebaarissa, hän on kymmenen vuotta mua vanhempi ja satuttiin päätymään samoille jatkoille. Mies yritti pitää keskustelua yllä koko ajan, vaikkei oikeastaan edes tiennyt, mistä olisi puhunut. Törmäsin tähän mieheen jälkeenpäin ihan sattumalta naapurikaupungin yössä, ja tällöin tämä kertoi taksin takapenkillä kädestä kiinni pitämisen olleen elämänsä romanttisin hetki.
Toinen taas on omaa ikäluokkaani ja ennestään tuttu, mutta emme tätä kohtaamista ennen olleet koskaan keskenämme puhuneet. Voitte kuvitella hämmästykseni, kun karskina koviksena pitämäni kaveri osoittautuu FG:ksi. Se oli melkoinen. Varsinkin repliikit "eihän tää mitään seurustelua vielä ole, mutta musta olis silti kiva käydä sun kanssa kahvilla", kun ne tuli ihan täydestä sydämestä.
Liikaa söpöyttä yhteen postaukseen. Musta on kehkeytynyt ihme siirapinvuodattaja. Mut mun elämähän on pelkkiä sateenkaaria ja pumpulipilviä.
Ei kusipäitä siis vieläkään. Ootteks ihan varmoja että niitä on olemassa?
- Terttu
PS. Hienoo Hilma, oon niin ylpee susta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti