Musta on tullut keräilijä. Keräilen ihastuttavia uusia (yllättäen mies)tuttavuuksia, jotka saavat pään pyörälle mutta joista ei jälkeenpäin kuulu enää mitään. Osaan nyt en itsekään osaa/halua ottaa yhteyttä, mutta sitten on tää osa josta ei haluais päästää irti.
Viimeisimmän tapauksen löysin viime viikonloppuna. Ystäväni bongasi Astronautin tovereineen erään pitkän linjan muusikon keikkayleisöstä, ja vinkkasi tästä heti minulle. Pakko kehaista tämän ystävän ilmiömäistä silmää mitä tulee omaa silmääni miellyttäviin herrashenkilöihin, sillä pieni puna nousi poskilleni rusottamaan välittömästi. Illan kuluessa päästiin nauttimaan vatsanpohjaa kutittavista nopeista katseista ja pienestä kissamaisesta vaaniskelusta puolin ja toisin. Pidin takaraivossani huolta että hän varmasti huomasi liikkeeni, ja kiltisti hän aina tulikin perässä, minne sitten siirryimmekään.
Jonkin aikaa tätä kuviota jatkettuamme ja riittävän pitkään vihjailevan pitkiä katseita muutaman pöydän päähän vaihdeltuamme otin itseäni niskasta kiinni, nielin ylpeyteni ja keräsin rohkeudenrippuset yhdeksi isommaksi asiaksi. Tämä johti siihen, että vietimme illan loppuun ensin samassa pöydässä, sitten samassa pitseriassa ja saman kadun varrella pussailemassa. Siltä iltaa tarina päättyi tähän, rohkeana tyttönä olin toki pyytänyt Astronautin numeron kokoelmiini.
Tässä vaiheessa tarvitsee mainita, että törmäsin siis elämäni kolmanteen Forrestgumpiin! Astronautti kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan, käytyjen keskustelujen myötä se kävi erittäin ilmeiseksi. Ujostelua oli puolin ja toisin, mutta viimeistään vastapuolen valloittava naiivius sulatti sydämeni täysin. Ai että! Olen tainnut löytää salaisen miesihanteeni.
Meinasin jo märehtiä itseni kuihduksiin kun hänestä ei kuulunut mitään jälkeenpäin. Omasta aloitteestani olemme kuitenkin nyt viesteilleet jonkun verran. Vastaukset ovat olleet pelkkiä vastauksia, mutta positiivisena tyttönä kuittaan tämän tällä kertaa yleisen miehisen vähäsanaisuuden piikkiin. Hetkeen ei vaan taas ole kuulunut mitään, ja vähän meinaa tulla hätä. Tällä kertaa tahtoisin tehdä kaiken oikein ja kokeilla josko tästä voisi tullakin jotain. Mitä jotain? Enpä tiedä, se selvinnee kunhan rohkaistun kysymään josko nähtäisiin uudestaan.
Nää on näitä pieniä askelia ihmiskunnalle, mutta suuria ihmiselle itselleen. Huh. Mä en oo koskaan ollut näin aloitteellinen, mutta ehkä se tarttee olla jos oikeasti jotain tahtoo. Ugh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti